Jaloittelijat ry

Tutustu yhdistyksen sääntöihin

Lue toimintasuunnitelma 2024

Jaloittelijat yhdistys on perustettu Porissa vuonna 1997.
Yhdistys kokoontui tuolloin kaksi kertaa vuodessa kevät- ja syyskokouksissa ja järjesti vielä muita tapahtumia vuoden aikana. Toiminta oli hyvin aktiivista ja jäsenistö kokoontui aina fyysisesti tapahtumapaikalle. Yhdistyksen yli 30 vuotta kestänyt toiminta sisältää erilaisia vaiheita eri aikakausien vaatimusten mukaisesti.
2010-luvulla somen vaikutus lisääntyi ja jäsenet eivät enää tulleet niin aktiivisesti tapaamaan paikan päälle.
2020 alkanut Covid-19 epidemia vauhditti johtokunnan miettimään yhdistyksen asioita uudelleen.
Yhdistyksessä alettiin järjestämään koulutuksia ajanmukaisesti webinaareina. Sääntöjä muutettiin kevätkokouksessa 2021, jolloin päädyttiin yhteen vuosikokoukseen kahden kokouksen sijasta. Samalla päätettiin rekisteröidä yhdistys uuden yhdistyslain mukaisesti.
Jaloittelijat yhdistyksestä tuli rekisteröity yhdistys marraskuussa 2021.
Covid-19 -epidemian päätyttyä yhdistys on järjestänyt jälleen webinaarien lisäksi fyysisiä tapahtumia, sillä kollegoiden vertaistuki on edelleen hyvin tärkeää enimmäkseen yksin jalkojenhoito työtä tekeville. 

(Puheenjohtajan kansiossa löytyy tiedot vast 2013 lähtien tiedot. Vanhoista tapahtumista ei ole selvä..)

2013 

  • ”Alaraajojen fasciakäsittely ja kinesioteippaus” / Marko Panu / Fysiostore Oy
  • Repolar Oy – pihkatuotteet / haavanhoitaja Sirpa Arvonen

2014

  • Biomekaniikkan merkitys pohjallisten avulla toteutuessa sekä askel harjoitteet / naprapaatti Teuvo Keisala Outek Oy
  • Oriola tuote-esittely / Mills’n kovettuman poistoa

2015

  • Silikooniorteesit / Varpu Turunen

2016

  • Frantsila
  • BSN Medical Tukituotteet. Tukisidokset + kompressiotuotteet

2017

  • Mills / kinesioteippaus
  • Yhdistykseen tuli LOGO!!!
  • Biomekanikka / Askel – klinikka / Riikka Huhta

2018

  • Kirjanpitäjä opasti kirjanpidon
  • Naantali Luonkos – yrityksen luo

2019

  • Sigvaris – tukisukka koulutus / Helsinki
  • Onyfix – kynneoikaisu koulutus / Huittisissa SPR:n tiloissa

2020 

  • Piknik risteily / Turusta Viking Amorellalla

2021

  • Verkkoluento / Diabeetikoiden jalkojenhoito / Hanna Kaisa Järvinen, jalkaterapeutti
  • Live-lähetys Facebookissa / Teija Laine-Ma kertoi yrityksestään Liedon Vanhalinnassa ja verkkokaupastaan sekä mm.poranterien käyttömahdollisuuksista.
  • 18.11.2021 Jaloittelijat yhdistys on rekisteröidy!

2022 

  • Verkkoluento / Atooppinen iho & Autoimmuuni sairauksien erottaminen / Hanna Kaisa Järvinen, jalkaterapeutti
  • PodoPoint -asiakastietojärjestelmän esittely. & Paksuuntuneen kynnen ohentaminen. Tilaisuus videoitiin ja se oli katsottavissa myös yhdistyksen Facebook sivuilla.

  • Jaloittelijat ry:n kevättapahtuma 22.-24.2022. Sjömansro hotelli, Hanko. Vietimme rentouttavaa viikonloppua luentoja kuunnellen, saunoen ja nauttien Hangon kauniista maisemista kollegoiden kera. Luentoja olivat pitämässä:

    • Noora Hulsi / Kouluttaja, tutkintovastaava. Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK ”Minä ammattilaisena- oman ammattitaidon arvostus, ylläpito ja verkostoitumisen merkitys.”
    • Mia Frondelius / Hius- ja kauneudenhoitoalan lehtori, SKY-CIDESCO kosmetologi, erikoiskosmetologi (EAT), ammatillinen opettaja (AMO). ”Tie hyvinvoinnista työhyvinvointiin. ”Ihminen on kokonaisvaltainen olento””

  • 10.9.2022 tavattiin Multi-Avux varastomyymälässä. Teijan Laine-Ma esitteli terveyden- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisille tuotteita. Tilaisuus videoitiin ja se oli katsottavissa myös yhdistyksen Facebook sivuilla.
  • 9.2022 pidettiin verkkoluento GDPR ja jalkojenhoito. Luennon piti Sirpa Siekkeli, joka on Podopoint Oy:n ja Kinttupisteen yrittäjä.
  • 10.2022 vuosikokous yhteyteen Hygieniakoulutus. Koulutus pidetiin KiiltoClean tehtaalla Tampereella ja koulutuksen pitää KiiltoCleanin henkilökunta. 
    Elena Stonite jatkaa puheenjohtajana ja Kirsi Kaurahalme-Alhonen jatkamaa sihteerinä. Sirpa Siekkeli jatkaa hallituksessa taloudenhoitajana. Ehdotettu hallituksen jäseneksi Sirje Seim-Perälä. Noora Hulsi kiinnostunut myös hallitustyöstä ja hänet valittiin myös hallituksen jäseneksi.
    Pikkujoulu merkeissä jäsenet jatkoivat illallisella ja teatterilla ”The Cats”.

Hallitus on pyrkinyt aktiivisesti selvittämään myös lakiuudistusten merkitystä jalkahoitajien työhön. Omakantaan liittyminen on aiheuttanut paljon epäselvyyttä ja siksi yhdistys otti yhteyttä lakitoimisto Berggren Oy:n Suvi Juliniin. Tämän johdosta hallitus pyysi jäsenistöltä esimerkkitapauksia jalkojenhoidon ammattilaisten toiminnasta.

Yhdistyksen kotisivut uudistettiin kesällä. Kotisivujen alusta vaihdettiin WordPressistä Umbraco pohjaan. Uudet sivut teki ShowUp Oy:n Samuli Lindgren. Yhdistyksen historia teksti kaipaa edelleen täydennystä, jota olemme pyytäneet aiemmilta hallituksen jäseniltä.

2023

  • 22.4.23 Jaloittelijat ry:n kevättapahtuma / Verkostoitumisen ja mielen hyvinvoinnin merkeissä
  • 9.9.23 Jaloitteliat ry:n syystapaaminen Huittisessa / Yritysesittely Bodiannalla & Satasauma vierailu (valmistaa mm. korkealaatuisia työjakkuja), & opastettu kierros vanhalla kaupungilla. Oli mukava vaihtaa ajatuksia ja huomata miten sama ala yhdistää niin monella tapaa.
  • Tapaaminen Lymedi:ssä: Ompelimon esittelyä, tukisukkien mittausta & Vuosikokous 2023